Kyrön vierailukeskuksessa voi nyt myös majoittua
Haluaisitko yöpyä vanhan meijerin johtajan talossa? Nyt siihen olisi mahdollisuus, sillä Kyrön vierailukeskus on avannut upean uuden-vanhan Kyrötalon ryhmille vuokrattavaksi.
Kyrötalon tarina
Kyrötalo on aikanaan rakennettu 1920-luvulla meijerin johtajan taloksi. Ensimmäisessä vaiheessa talosta rakennettiin tien puoleinen pääty ja myöhemmin taloa on jatkettu jokea kohti. Vanhassa osassa alakerrassa on myös ollut aikanaan meijerin toimisto. Toimisto toimi Kyrötalossa 1984 vuoteen saakka, jolloin rakennettiin Kyrönjoen rantaan tiilinen toimistorakennus. Viimeinen meijerin johtaja, joka asui Kyrötalossa, oli Ari Alhokoski. Siinä vaiheessa meijerissä toimi Juustomestarit, joiden toiminta päättyi 2008.
Kyrötalon huoneet
Löydät hurmaavasta majatalostamme sängyt yhteensä 10 hengelle. Yhteistyökumppanimme Lapuan Kankurit ovat valmistaneet ylelliset pellavavuodevaatteet sänkyihimme, ja tietenkin pyyhkeet illan rentoutumiseen saunomisen merkeissä.