Ajankohtaista

Terveisiä Kalevan Navetalta Äärellä Kuppi+Kattilasta! 

Julkaisemme sivuillamme kumppanikohteidemme kuulumisia, tässä terveisiä Kalevan Navetalta Äärellä Kuppi+Kattilasta:


Meillä on sujunut kevät mukavan ripeästi monien tapahtumien parissa, joita vihdoinkin olemme päässeet tekemään näissä upeissa tiloissa! Eli meille kuuluu oikein hyvää. 
  
Haluttiinkin ehkä lähinnä muistuttaa syksyä ajatellen, että täällä Kalevan Navetassa on Hugo-salin lisäksi myös kaksi pienempää tilaa tarjolla kokouksiin ja tapaamisiin, Kammio ja Itikka. Molempiin mahtuu noin kymmenen osallistujaa kerralla ja tiloissa on tarvittaessa käytettävissä Bose Videobar – videokonferenssijärjestelmä. 
  
Jos siis syksyksi mielit esimerkiksi tyhy-hetkeä pienemmälle porukalle, voimme lämpimästi suositella näitä taidolla entisöityjä tiloja teille kokouskäyttöön ja samalla ehdottaa ohjelmaksi Taito Etelä-Pohjanmaan järjestämiä Taitopajoja. Taitopajoissa on mukavaa yhdessä tekemistä, kun niissä valmistetaan käsitöitä ohjattuna, sisältäen kaikki työvälineet ja materiaalit. 
  
Ja kahvit ja maistuvat suolaiset ja makeat suupalat onnistuu tietysti meiltä tilata. Nähdään

Itikanmäellä! 
  
T: Miia ja Jani, Äärellä Kuppi+Kattila 
Myyntipalvelu ark. 8.30–16.00 ravintola@aarella.fi tai 050 350 5312