Sulje sivuvalikko
Sinun kokoustasi varten

Kokouspaikka kateissa?

Tuo tapahtumasi meille!

BLOGI: Kuka pelkää tapahtumia?


30.11.

Jokainen, joka on elämänsä aikana järjestänyt edes yhden tapahtuman, muistaa varmasti sen helpottuneen olotilan, mikä tulee kun tapahtuma on ohi – eikö? Joskus tämä tunne tulee jo siinä vaiheessa kun tapahtuma on juuri ja juuri saatu polkaistua käyntiin ja asiat ovat lähteneet rullaamaan omalla painollaan eteenpäin. Kuukausien, ehkä vuosienkin, työ on vihdoin saatu päätökseen ja helpotus on suuri.

 

Entä kuinka moni muistaa sen ehkä hieman yllättävänkin haikean fiiliksen, joka nousee pintaan siinä vaiheessa, kun hyvästellään viimeisiä tapahtumavieraita tai aloitetaan tapahtuman purkaminen? 
Jep, varmasti tuttu tunne sekin. Takki on tyhjä ja olo kaikkensa antanut, mutta olihan se tapahtuman tekeminen sittenkin aika hauskaa!

 

Tapahtuma-ala on todella koukuttava. Uskallan jopa väittää, että kun on kerran ollut mukana järjestämässä tapahtumaa, oli kyseessä sitten suuri valtakunnallinen tapahtuma tai ihan vain työpaikan pikkujoulut, niin seuraavaa alkaa mielessään jo suunnitella. Useimmiten entistä suurempana ja parempana; nälkä kasvaa syödessä.

 

Halusin kirjoittaa aiheesta siitä syystä, että tässä syksyn aikana olen soitellut ympäri Suomea eri yrityksiin ja yhdistyksiin houkutellakseni uusia tapahtumia Seinäjoelle. Monesti keskustelu on jossain vaiheessa kääntynyt siihen, että minua on pyydetty ottamaan yhteyttä meidän paikallisiin toimijoihin ja kannustamaan heitä hakemaan valtakunnallista tapahtumaa alueelle. Paikalliset kun ovat usein isossa roolissa tapahtuman toteutuksessa ja tarvitsevat monesti vain pientä rohkaisevaa tuuppausta oikeaan suuntaan. Näin kauniisti sanottuna.

 

Tapahtumien järjestämiseen liittyy aina suuri määrä työtä sekä vastuuta, mikä tuntuukin monia pelottavan. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, myös tapahtumien suunnittelussa, aloittaminen on kaikkein vaikeinta. Ei tiedetä, mistä löydetään hyvät tilat, kuka pyydetään esiintyjäksi, riittääkö kaikille majoitusta tai kuinka kuljetukset järjestetään.

 

Tässä kohtaa keskustelua onkin sitten aina minun vuoroni kertoa meidän palveluistamme, joista moni paikallinenkaan taho ei vielä tiedä. Mehän täällä Seinäjoki Congressissa olemme tapahtumajärjestäjien apuna maksutta ja autamme parhaamme mukaan löytämään jokaiselle tapahtumalle ne sopivimmat puitteet. Meiltä voi myös kysyä vinkkejä muihin tapahtumajärjestelyihin, ja jos emme itse osaa vastata, niin ainakin osaamme ohjata oikean henkilön luo.

 

Kun siis seuraavan kerran olet sellaisen tilanteen edessä, että tapahtuman järjestäminen lankeaa sinun vastuullesi, niin suosittelen kääntymään meidän puoleemme. Tehdään yhdessä teidän tapahtumastanne unohtumaton kokemus osallistujille ja pidetään samalla yllä Seinäjoen mainetta tapahtumien suurkaupunkina!

 

Jenniina Palmu, myyntipäällikkö, puh. 040 779 8809, jenniina.palmu(at)seinajokicongress.fi

 

Kirjoittaja toimii Seinäjoki Congressin myyntipäällikkönä ja on itse yksi niistä, joka on jäänyt pahasti koukkuun tapahtuma-alan syövereihin. Tästä ominaisuudesta saavat "kärsiä" niin ystävät, työkaverit kuin perheenjäsenetkin, aina pitää päästä jotain järjestämään - oli kyseessä sitten polttarit, sukujuhlat tai työpaikan pikkujoulut. 


Takaisin uutisiin
Seinäjoki Congress

› Täysin maksuton palvelu!

› Yhteystiedot

Palvelut

Kokous- ja konferenssitilat

Majoitus

Ravintolapalvelut

Seinäjoki

Suomen paras!

Miksi Seinäjoki?

Junalla perille joka suunnasta

 

Pyydä tarjous

Kokouspaikka kateissa?

› Tuo tapahtumasi meille!